Taikuri Luttinen

Jarmo Luttinen on vuonna 1957 syntynyt helsinkiläinen mies. Hän kiinnostui taikuudesta ja ryhtyi ammattimaiseksi taikuriksi vuonna 1982. Siitä lähtien Jarmo Luttinen, ja ehkä paremmin taikurinimellään tunnettu Taikuri Luttinen, on toiminut taikurina ja viihdyttäjänä ja kouluttajana. Tavallisesti hän työskentelee yksityistilaisuuksissa.

Eniten suosiota Jarmo Luttinen sai luultavasti ajaltaan Yle TV2 –televisiokanavan taikurina. Hän esitti taikatemppujaan ja silmänkääntötemppujaan lapsille suunnatussa Pikku Kakkonen –televisiosarjassa. Kyseisen osan nimi oli Taikuri Luttinen – Luikuri Tattinen. Ennen Pikku Kakkosta Jarmo Luttinen esiintyi saman televisiokanavan sarjassa nimeltä Pikku Posteljooni.

Jarmo Luttinen on saavuttanut useita palkintoja ja mainintoja tehdessään uraansa taikurina. Hän on voittanut Suomen viihdetaikuuden mestaruuden vuosina 1997 sekä vuonna 1998. Lisäksi hän voitti samana vuonna, 1998, ravintolataikuuden mestaruuden. Vuonna 2003 Jarmo Luttinen palkittiin Vuoden taikuriksi. 2004-2005 hän valittiin Hyvän Mielen lähettilääksi ja samana vuonna hänet nimettiin myös viihdetaiteen mestariksi.

Tällä hetkellä Jarmo Luttinen on keskittynyt yksityistilaisuuksiin. Hänet on mahdollista pyytää esiintymään tai kouluttamaan esimerkiksi yritystapahtumiin, seminaaripäiville, pikkujouluihin tai perhejuhliin. Taikatemppujen lisäksi Jarmo Luttinen esiintyy myös stand-up koomikkona tai juontajana.

Taikuri Luttinen –nimellä edelleen esiintyvä Jarmo Luttinen on Suomen tunnetuimpia ja suosituimpia taikureita, jonka esiintymistä on mahdollista edelleenkin seurata monien vuosienkin jälkeen.