Jeff Dunham

Jeff Dunham on amerikkalainen vatsastapuhuja, tuottaja, ja stand up -koomikko, joka on esiintynyt live-esitysten lisäksi lukuisissa TV-ohjelmissa, elokuvissa, ja muissa medioissa. Dunham on yksi amerikkalaisten suosikkikoomikoista, mikä tulee myös ilmi hänen tienesteistään. Pollstarin mukaan Dunham on yksi Yhdysvaltojen parhaiten tienaavista koomikoista. Mies on myös Euroopassa suosittu viihdyttäjä.

Nykypäivän YouTube-orientoituneessa ja teknologisessa yhteiskunnassa stand-up koomikon on tärkeää pysyä ajan mukana. Dunham on onnistunut tässä mainiosti. Miehen kehittämä segmentti nimeltään Achmed the Dead Terrorist Has a Son, Controlled Chaos -keikalta on kerännyt YouTubessa yli kaksikymmentä miljoonaa katselukertaa. Lisäksi koomikon Very Special Christmas Special -televisiolähetys oli Comedy Centralin kaikkien aikojen katsotuin, ja siitä tehty DVD myi yli 400 000 kappaletta kahden ensimmäisen viikon aikana julkaisustaan. Dunham on myös myynyt yli neljä miljoonaa DVD:tä vuodesta 2009 lähtien.

TV-ohjelmien, YouTube-videoiden ja DVD-myynnin lisäksi Dunham on julkaissut kaksi kirjaa: Vuonna 2003 BRASMA Publications julkaisi Dear Walter -nimisen kirjan, jossa esitettiin kokoelma Dunhamin kehittämältä nukkehahmolta Walterilta live-esitysten aikana kysyttyjä kysymyksiä. Tämän lisäksi All By My Selves: Walter, Peanut, Achmed and Me, miehen omaelämänkerta, julkaistiin vuonna 2010.

Dunham on kerta kaikkiaan aikaansaava uramies. Ensimmäisen maailmanlaajuisen kiertueensa aikana vuosina 2007-2010 koomikko kävi myös Suomessa esiintymässä muiden Pohjoismaiden lisäksi.