Chris Rock

Chris Rock on amerikkalainen näyttelijä, käsikirjoittaja, koomikko, ohjaaja, ja tuottaja. Miehen naama on tuttu monelle elokuvien ja televisio-ohjelmien ystävälle. Hänen saavutuksiinsa kuuluu muun muassa rooli vuoden 2010 Grown Ups -nimisessä elokuvassa, ääninäyttely Madagaskar-elokuvan Martyna sekä juontorooli Saturday Night Live -ohjelmassa vuonna 2014. Tuolloin Rock myös äänestettiin viidenneksi mahtavimmaksi stand-up koomikoksi Comedy Centralin suorittamassa äänestyksessä. Lisäksi hän oli kahdeksantena Channel 4:n 100 Greatest Stand-Ups -äänestyksessä vuonna 2010.

Chris Rockin ura pääsi vauhtiin vuoden 1996 Bring the Pain -nimisen HBO:n esittämän komediajakson myötä. Hän voitti kyseisestä erikoisjaksosta kaksi Emmy-palkintoa ja vastaanotti kriitikoilta ylistystä. Stand-up menestyksen myötä Rockille alkoi sadella elokuvarooleja, minkä ansiosta voimme tänäkin päivänä nähdä hänet monessa tutussa elokuvassa.

Kaikki ei ole kuitenkaan mennyt Rockinkaan urassa täysin suunnitelmien mukaan: Hänen Oscar-gaalan juontoa kritisoitiin ja hänen alkuillan BBC live-esiintyminen jouduttiin keskeyttämään miehen nimiteltyä yleisöä, mikä ei tietenkään ollut hyväksyttävää alkuillan show’ssa.

Pienet takaiskut eivät kuitenkaan ole hidastaneet Chris Rockin menoa lainkaan. Mies jatkaa ansiokasta uraansa. Viimeisin elokuvaprojekti koomikolta oli Top Five -niminen elokuva, jossa hän näytteli, ja jonka hän kirjoitti ja ohjasi vuonna 2014. Elokuva sai hyvät arvostelut Rotten Tomatoes -sivustolta (katsojat äänestävät), ja se oli myös ehdokkaana 20th Critics’ Choice Awards -gaalassa.