Suomalainen viihdeteollisuus seuraa jatkuvasti Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa nousevia tähtiä, viihdyttäjiä ja suosikkeja. Jos jokin menee kaupaksi muualla maailmassa, se varmasti rantautuu myös Suomeen ja suomalaiset innostuvat samankaltaisesta. Viihde toimii spektaakkelien avuin. Jos jokin on erilaista, mieleenpainuvaa ja kiinnostavaa, sitä kuuluu seurata ja seuraamalla siitä syntyy spektaakkeli.

Tällä hetkellä Suomessa viihdettä, yhtälailla kuin muuallakin maailmassa, on television laulu- ja tanssikilpailut, komiikka, erilaiset artistit ja yhtyeet, julkkisten mokailut ja niin edelleen. Viihde jaetaan moneen eri lokeroon ja ne kaikki toimivat eri tavoin. Tulevaisuudessa viihde ja sen lokeroiminen tulee tuskin muuttumaan kovinkaan paljoa. Viihde tulee aina pysymään samanlaisena. Ainoastaan televisiossa pyörivien henkilöiden kasvot muuttuvat sekä radiossa soiva musiikki muuttuu.

Se, mihin suuntaan musiikki tai julkisuuden hahmot muuttuvat, on hankala sanoa. Viihteen tulevaisuutta on hankala ennustaa – oikeastaan ehkä lähes mahdotonta. Vain lyhyt YouTube-video voi tuoda julkisuuteen viihteen uuden suosikkipersoonan, josta nousee maailmankuulu viihdehahmo. Tai vanhat suosikit voivat tehdä hetkessä paluun ja nostattaa jälleen vanhempaa viihteen tyyliä uusille kuulijoille. Viihde toimii nopein kääntein, eikä koskaan tiedä mitä on tulossa.

Suomalainen viihde on täysin samankaltaista kuin Yhdysvaltojen tai Britannian viihde. Suomessa seurataan ulkomaiden julkisuudenhahmojen lisäksi myös kotimaisia julkkiksia, ja ulkomaiden musiikin lisäksi kotimaista. Jos viihde muuttuu muualla, se muuttuu myös Suomessa.